maanantai 28. tammikuuta 2013

Minut on haastettu!


Mirela haastoi minut ja tämäpä vasta on ihanaa, koska tämä on ihka ensimmäinen blogihaasteeni. Kiitos! Sain haasteen jo aikapäiviä sitten, mutta nyt on ollut vähän hiljaista blogirintamalla, kun olemme kotona totutelleet uuteen arjen rytmiin.

Haaste toimii seuraavasti. Kiitä ja linkitä bloggaaja jolta sait tämän haasteen. Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata 11 kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten viisi uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.



Kysymykset ovat:
1. Mistä käsityöharrastuksesi alkoi?

Käsityöharrastukseni alkoi jo kotona kun katsoin vierestä äidin ompeluksia. Neulomisen löysin kunnolla vasta vähän vanhempana kun kärsivällisyyteni riitti siihen. Lisäksi aikuisiällä olen innostunut mattojen kutomisesta. 

2. Koska teet käsitöitä?

Ompeluksia teen illalla ja silloin kun kotona ei ole muita. Tekisin yölläkin, mutta ompelupiste on meidän makuuhuoneessa ja mies tykkää nukkua öisin :P Puikot sen sijaan kulkee mukana melkein mihin vaan silloin kun inspis on päällä.

3. Mitä on kesken juuri nyt tai suunnitteilla seuraavaksi?

Kaapissa on tällä hetkellä lojumassa jouluhaalarit, jotka piti olla valmiit jouluksi 2012. Ehkä ensi jouluna? Sen lisäksi kesken on miehen kynsikkäät ja oman ikivanhan nuken korjausprojekti. Seuraavaksi aion tehdä itselleni hupparin ja Ipanan vauvakavereille jotain pientä 1v lahjoiksi.

4. Mitä "alan kirjoja" hyllystäsi löytyy?

Ompele, saumaa, sovita on uusin kirjahankintani ja ainoa alan kirja. 

5. Teetko valmiista ohjeista vai ideoitko omat mallit?

Itselleni teen usein omien ideoiden mukaan. Jos avuksi löytyy kaava, niin käytän sellaisia, mutta aika paljon saa tehdä kyllä kaavatkin omasta päästä. Ipanalle teen valmiilla kaavoilla, koska se on helpompaa. Vaikka aika usein niihinkin tulee jotain muutoksia tehtyä. 

6. Suosikki käsityösi?

Johtunee ehkä siihen liittyneestä tunnelatauksesta, mutta ehdotommasti lempparikäsityöni on ollut Ipanalle neulomani villahaalari. Tein haalarin kotiintulohaalariksi Dropsin ohjeella ja mitä pidemmälle sen valmistus eteni, sitä konkreettisemmaksi odotus muodotui. 

7. Mikä on ollut pisimpään kesken?

Väittäisin, että jossain kotikotona on aloitettuja ompeluksia, jotka on vieläkin kesken. Mutta lähiaikoina tehdyistä nuo jouluhaalarit on saaneet kyllä kyseenalaisen kunnian tällä saralla. 

8. Mikä on paras paikka hankkia materiaalit?

Live-kauppa, koska tykkään hypistellä. Joskin nettikaupat alkaa viedä voittoa helppoudellaan. 

9. Mikä on ollut toistaiseksi vaikein käsityösi ja miten se onnistui?

Vaikeimman käsityön tittelin vienee eräs takavuosien juhlamekko, johon halusin tehdä erikoisen laahuksen. Mekko ei onnistunut kovin hyvin ja päätyi uusio käyttöön viime syksynä. 

10. Mitä haluaisit oppia seuraavaksi?

Seuraavaksi haluaisin oppia pitsinnypläystä. Ja kaavoitusta. Ja lisää ompelumateriaaleista. Ja, noh, voisin käydä kaikki käsityökurssit jostain työväenopistosta vaikka..


11. Kuka tai mikä on inspiroinut eniten käsitöiden saralla?

Eniten on inspiroinut kavereiden ja tuttujen tuunaukset. Hitsi vie mitä kaikkea sitä ihminen saakaan aikaan kun on vähän mielikuvitusta.



Pistän haasteen seuraaville blogeille:

Ilolla tehty
Tikaten ja takuten
Miinullekko
Luova Leppäkerttu
Handmade Namukas


1. Mikä on ensimmäinen käsityömuistosi?
2. Keneltä kysyt ensimmäisenä apua käsityöongelmaan?
3. Millaisia käsitöitä teet?
4. Kenelle teet käsitöitä?
5. Luotatko ohjeiden ja kirjallisuuden hankinnassa kirjaston valikoimaan vai tilaatko kotiin?
6. Oletko käynyt käsityökursseilla?
7. Pilkuntarkka vai sinnepäin?
8. Mikä on seuraava käsityösi?
9. Onko käsityöinspiraatiosi jatkuvaa vai vaihtelevaa sorttia?
10. Missä teet käsitöitä?
11. Minkä käsityön ottaisit autiolle saarelle mukaan?


Tämän haasteen myötä siirrän käsityöni uuteen blogiin ja annan täydellisille päiville tämän sivun kokonaan käyttöön. Tervetuloa katsomaan tuotoksiani SyllikkiDesignin blogiin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti