Puolitoista vuotta rakkautta

Ipana täytti eilen (tai siis toisaapäivänä) 1,5 vuotta. Mihin se aika meni? Nyt se on tuollainen ihana, kamala, rakas, joka huutaa pää punaisena kun ei saa aamulla munakokkelia kuin vähän ja joka ilahtuu (ja taputtaa) kun osaa laskea liukumäestä ihan itse ja joka osaa kiivetä puiston kiikkuhevosen päälle ja mummolan potkumopon. Se myös osoittaa kiellon jälkeen mieltään ja katselee tovin josko siitä olisi jotain hyötyä. Jos hyötyä ei ole, se lopettaa ja menee leikkimään muita juttuja. Se vähän pelkää autoja, vähän enemmän isin ruohonleikkuria ja aivan kamalasti moottoripyöriä. Siitä on kiva kävellä sipulipenkissä ja auttaa äiti pellolla. Vaikka äitistä se ei olekaan kivaa.

Se tykkää makkarasta ja juustosta ja oman kasvihuoneen kurkuista ja aika monesta muusta asiasta. Kun se näkee koiran se sanoo vuhvuh. Myös kaupassa, jolloin äiti ei usko ennen kuin näkee. Kun se näkee banaanin se sanoo BA. Ja kun se näkee pallon se sanoo Pam. Aamuisin sen sängystä kuuluu ÄiiiiiTIIII. Kaikki muut asiat on Kookoo. Paitsi kakku joka on kakku. Ja harava (ha'ava), haarukka (ha'ukka) ja Herra Hakkarainen (He'hakka). Äiti ja isi pystyy siis edes 4 kertaa päivässä arvaamaan mistä puhutaan.

Ipanalla ei ole kauheasti kärsivällisyyttä, mutta ideoita on sitäkin enemmän. Jos se tulee äidin kanssa samaan aikaan vessaan, se nyrpistää nenää ja lähtee pois. (No mitäs tulit!) Joskus kylpeminen on kivaa, joskus saunominen. Paitsi saunominen ei ole enää kovin kivaa kun äiti heitti kerran liikaa löylyä. Mutta jos saunominen onkin kivaa, sinne lauteille pitäisi saada kiivetä itse. Ja ammeeseen mennään vasta kun siltä tuntuu. Nih!

Yönsä Ipana nukkuu lähes aina lähes täydellisesti. Kasilta sänkyyn, seiskalta ylös. Äiti ja isi kiittää. Tosin jos äidillä ja isillä on seuraavana päivänä aikainen meno tai, vielä parempaa, takana aikainen meno ja edessä aikainen meno, Ipana ei nuku ollenkaan.

Se käyttää 86-kokoisia vaatteita ja on sikäli normaali. Kengänkoko sillä on 24 ja se on vähän ehkä äidin mielestä iso. Kanootit ja silleen, pysyypähän pystyssä. Se osaa tehdä leegoista (DUPLOISTA) ja purkeista (Tupperware) tornin ja purkaa KAIKKI isin tekemät hienot rakennelmat. Jos se ei pääse pianon luo, se suuttuu. Lähiviikkoina pianon edessä on ollut niin paljon tavaraa, että mahtaako se tosin muistaa että se on olemassa. Se elää siis tavarapaljoudessa koska sen vanhemmat on laiskoja viemään tavaroita varastoon ja koska niiden varasto on täynnä. Ipana joutunee lähiaikoina luopumaan joistain leluistaan lopullisesti. Äkkiseltään uskon, että se on vaikeampaa äidille ja isälle.

Ikeassa sen mielestä kaikki on Ooh! ja Oho! Ylipäätään sen mielestä aika moni asia on Oho! Ja Ikean ravintolassa se osaa pitää kiinni tarjotinkärrystä kun äiti hallinnoi kärryä kahdenkeskisellä aamupalareissulla. Kun äidillä ja isillä on kalenterihaaste, se nukkuu melkein missä vaan - kotona mummun tai kummin valvovan silmän alla, mummulassa tai kaverin luona yökylässä. Sen äiti ja isi yrittää parhaansa että sillä ois kaikki parhain päin, mutta välillä ne joutuu olemaan surullisia kun Ipana joutuu taas menemään yökylään. Onneksi Ipana viihtyy kaikkialla missä on tuttuja ja onneksi on ihanat Ipanan mummut ja muut läheiset <3

Joskus harvoin Ipanan saa innostumaan lastenohjelmasta. Muulloin äiti tai isi on Ipanan lastenohjelma. Tai legot. Tai kirjat. Tai se, että voi kiivetä pianon päälle ihailemaan hiekkalaatikkoa ja puistoa. Ipana rakastaa myös parveketta ja siellä olevaa sohvaa. Sille voi kiivetä vaikka kuinka monta kertaa.

Se on niin ihmeellinen. Ja suloinen. Ja piinaava. Ja raivostuttava. Ja rakas. Sen äitinä oleminen on maailman antoisinta, uuvuttavinta, palkitsevinta, riipaisevinta ja parhainta. En vaihtais sitä mihinkään <3

Viime kesänä otettiin kuva, jossa äiti laskee Ipanan liukumäkeen. Tänä kesänä se touhuaa siellä ihan ite.