Ihanaa kun toinen kasvaa ja kehittyy. Kohta hän on ollut meidän ilonamme jo 9 kuukautta.
Hän on oppinut nousemaan seisomaan, kävelemään tukea vasten, nukkumaa hyvin ja syömään melkein mitä vaan. Nyt kuuminta hottia on ite syöminen. Mä en oo uskaltanut antaa hänelle lautasta nenän eteen, kun tähän asti se on ollut semmoista käsien viuhumista, että siinä ois posliinit särki ja rikki. Nyt kun lautaselle laittaa hänen sormiinsa sopivaa ruokaa, saa lautanen olla rauhassa ja Ipana pupeltaa, minkä ehtii.
Ja sit on niitä rissaushetkiä, kun mikään ei oo hyvin ja ruoka ei mee suuhun vaikka kuinka yrittää. Tänään oli taas iltapuuron kanssa semmoista vääntöä, että meinas hermot mennä. Sit annettiin lusikka Ipanalle ja KAS! Johan maistui taas. Äiti lappas ruokaa suuhun, kun Ipana tutki ihanaa lusikkaa.
Niin, kuka sitä ny söis ilman kunnon välineitä?
-Annamaija
Aww, pikkulapset on just tommosia: hämää toisella asialla, niin toinen asia hoituu kuin vahingossa. Oon Adan (3 v.) kanssa tehny monesti niin, että kun se ei millään jaksais kävellä mukana kaupassa tms, niin keksitään aarteenetsintää: "Missä on maito, sano jos näät maitoa, kumpi löytää eka?" Ja sit se on hurjan hauskaa etsiä niitä, varsinkin kun tutuista kaupoista se jo muistaa, missä mitäkin on. Tosi väsyneen kanssa ei tietenkään toimi.
VastaaPoistaMä luulen, että tuon meidän elohopean (keltä se senkin on periny!?!? ;) ) kanssa joutuu myös aika pian siirtymään kauppareissuilla tuohon hämäyshommaan. Tai no, vielä menee pitkätkin reissut kunhan hän pääsee istumaan ostoskärryihin ja näkee sieltä hyvin ympärilleen.
VastaaPoistaSyöminen on edelleen melkoista vaihtokauppaa. Mutta tänään syötiin taas onnistuneesti kahden lusikan tekniikalla iltapuurot. Jei!